torstai 14. toukokuuta 2015

Terve, kesä!


Eikä, miten mahtava aurinkoinen päivä tänään on ollut kaikkien alkuviikon sateisten päivien päätteeksi! Myrskyn jälkeen onnn poutasäääää... Anteeksi, nyt kyseinen biisi alkaa takuulla soida muidenkin päässä, heh.

Itse kuulun näemmä siihen kategoriaan, jotka tykkäävät niin aurinkoisista päivistä kuin kunnon sateenropinastakin – tai näin ainakin tulkitsisin itse, kun huomaan olevani innoissani sateesta verivihollisistani kastemadoistakin huolimatta. 

Sateessa on sitä jotain. Sateella hymyilen. Pistän kumpparit jalkaan, jätän sateenvarjonkin tarpeen vaatiessa kotiin ja tallustelen eteenpäin uutta, puhdistavaa ja samanaikaisesti tyyntä energiaa täynnä – sade on virkistävä vieras, sade on nimenomaan se väripilkku tasapaksun ja turvallisen sään keskellä. Jos ukkostaa, niin aina vain paranee. Saa sataa vaikka täyttä sataa. <3 ... ja varsinkin kevät-kesällä sateen jälkeen kaksi asiaa on varmaa; luonto vihertää ja linnut visertävät – yksi arjen parhaimpia luontohetkiä.

Samanlaisen palopuheen voisin pitää myös auringolle, mutta oletan, että suurimmalle osalle hän on jo valmiiksi varsin tervetullut vieras. Tuulisesta säästä en ole henkilökohtaisesti kovasti perustanut, mutten jollain tapaa pysty siitäkään purnaamaan mitään negatiivista – jos jotain, niin tuuli saa hiukset menemään valokuvissa kuin L'Oreal-mainoksissa!

Kai se niin on, että kun aurinko tulee sisältäpäin, ei haittaa, vaikka ulkona olisi minkälainen myrsky, lumipyry tai paahde. Yritän muistaa tämän tunteen myös kesällä, kun juhannuksena tulee saavista kaataen vettä tai meinaan läkähtyä kuumuuteen... :--D Joka tapauksessa tänään oli äärettömän kaunis päivä.



"Valitettavasti" tämän kauniin päivän saattoi osalle katkaista minun ja siskoni välinen kiistely kameran asetuksista, hyvistä kuvauspaikoista ja oikeaoppisista kuvausasennoista. Huoh, sori vaan jos osuitte matkan varrelle... :D Muistanette, kun kirjoitin perheestäni ja siitä, miten me olemme kuin se suomalaisversio kipakasta italialaisperheestä. Perinteiseen tyyliin taas vedettiin, mutta siinä missä tulistutaan nopeasti, niin myös rauhoitutaan ja nauretaankin perästä yhtä nopealla tahdilla ja parasta kuitenkin, että hyviä kuvia on taas vaikka millä mitalla.

On meillä aina loppupeleissä kivaakin, älkää siis käsittäkö väärin. Kenenkään muun kanssa en lähtisi kuvailemaan kuin oman siskoni – siinä on sitä aitoa tunnelmaa sekä paras ja kärsivällisin (ja vaativin) kuvaaja, joka ei tyydy pelkkään ookooseen tai pariin (sataan) räpsäisyyn. Perhe tuntuu välillä pahimmalta, mutta onhan se todellisuudessa aina paras, sillä perheenjäsenten kanssa sitä vain tulee oltua täysin oma itsensä mitään pidättelemättä. Ja olihan meillä kuvissa esiintyvä rauhallinen viilipytty, kuvausrekvisiitoista parhain mukana; koirulini nimeltä Kippari.

Kippari vietti tämän viikon luonani Turussa ja ehkä siitäkin syystä olen pelkkää aurinkoa täynnä. On tähän toki pari muutakin syytä – yleisesti elämässä pyyhkii hyvin ja yksi iso stressinaihe nimeltä "rästiin jääneet kurssit tradenomin opinnoista" on vihdoin ja viimein takanapäin! Hehheh, siinäpä ei kauaa nenukka tuhissut... Meikätyttö siis valmistuu vihdoin ja viimein virallisesti ja vaikkei se paperipino elämääni konkreettisesti hetkautakaan suuntaan tai toiseen, niin on se silti aika makea tunne, kun tietää yhden asian olevan vihdoin lopullisesti takanapäin.

Hirmuinen palpatus, mutta kun tänään tuntui olevan niin paljon höpötettävää enkä millään malttaisi jättää osaa kertomatta nyt-heti-välittömästi. Tykkään ripotella elämästäni reaaliaikaisemmin palasia instagramin puolelle eli jos haluatte pysyä paremmin kärryillä, niin suosittelen siinä tapauksessa seurailemaan sillä puolen; evellyn0 on nimimerkki ja mukaan mahtuu kaikenlaista, välillä myös asioita blogijuttujen ulkopuolelta. Nähdään siis siellä, jos ig-tili löytyy ja kuulumiset kiinnostaa. =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti