sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Päätöksiä päätökseen

Vielä perjantaina olin päättänyt viettää pääsiäisen stressittömänä ja olla miettimättä yhtään mitään. Lauantaina ajatukset lähtivät pyörimään vähän isommillakin rattailla ja tähän aamuun mennessä (koko yön valvoneena, heh) olinkin tehnyt muutamia niin pieniä kuin vähän isompiakin päätöksiä, joiden lukkoonlyömistä tämä neiti on vältellyt koko pitkän kevään. Paletilla on ollut ihan hirveästi isoja juttuja päällekkäin ja olen kuvitellut olevani wonderwoman ja suorittavani kaikki hammasta purren vaikka läpi harmaan kiven, mutta eipä se ihan niin onnistukaan.

Nyt on sitten yksi päätös uskallettu tehdä ja olo on raukea, seesteinen sekä kaikin puolin tyytyväinen.

Pääsykoepänttääminen tältä keväältä saa jäädä taakse. Hui, miten pahalta se kuulostaa näin alkuun, mutta lukekaapa eteenpäin. Ei nimittäin missään nimessä siksi, ettäkö psykologia olisi alkanut kyllästyttää tai haluaisin luovuttaa sen suhteen, päinvastoin – aion vapaavalintaisesti jatkaa vielä ainakin toisen vuoden avoimen yliopiston puolella, sillä niin hassulta kuin se kuulostaakin, on se käytännön vaihtoehdoista omassa elämäntilanteessani ylivoimaisesti paras ratkaisu. Samalla saan paremmalla ajankäytöllä pari muuta isompaa stressitekijää haltuun alta aikayksikön, joten kolme kärpästä lähes yhdellä iskulla – ja elämä hymyilee!

Avoimessa yliopistossa voi siis opiskella haluamansa yliopiston kursseja maksua vastaan (10e per opintopiste). Ihan lääkärin tutkintoa itselleen ei voi ostaa tätä kautta, mutta esimerkiksi psykologian opinnoissa suorittaminen onnistuu sivuaineineen kandiin (ensimmäiset 3v) asti ja ne hyväksiluetaan sellaisenaan tutkintoon, jos jonain päivänä päättää pääsykokeen tai avoimen yliopiston väylän kautta hakea kirjoille ihan yliopistoon asti ja hankkia maisterin tutkinnon myötä virallinen pätevyys. Vuodessa opintoja suoritetaan keskimäärin 60-75op, mikä avoimessa kustantaa 600-750e, kun taas kokopäiväiselle, yksinasuvalle opiskelijalle opinnot ovat toki maksuttomia, mutta elämisen takaisinmaksettava kustannus saattaa sen sijaan nousta opintolainan myötä vain yhdessä lukuvuodessa 3600 euroon + korot päälle. Ymmärtänette pointtini? 

Parasta kaikessa on se, etten opiskele, koska täytyy – opiskelen, koska aidosti haluan.

Olen niin helpottunut ja iloinen, että vaivauduin raksuttelemaan näitä asioita hieman päässäni ja uskallan nyt tehdä sen päätöksen, joka ei ole monelle kovinkaan tavanomainen eikä varsinkaan ensisijainen valinta ja jota todennäköisesti joudun vielä pitkään selittelemään ulkopuolisille. Tärkeintä on kuitenkin luottaa itse omaan tekemiseen, seisoa päätöstensä takana, pitää suuntaviiva ja nauttia matkasta. Turhaan en tällaista päätöstä tekisi, ellen uskoisi sen olevan itselleni paras mahdollinen ratkaisu.

En tiedä, jaksanko tänne sen suuremmin avata niitä muita syitä tämän päätöksen takaa, mutta mikäli näin kevään kynnyksellä muillakin on pääsykoejuttuja päällä ja askarruttaa jokin asia, niin kysyä saa, aina. :) Avoin yliopisto on joustava vaihtoehto, mikäli haluaa samalla tehdä (kokopäivä)töitä, kaipaa ilta- tai etäluentoja sekä itsenäistä verkkosuorittamista, on valmiiksi toiselta alalta korkeakoulutettu, omaa (opinto)lainaa jo ihan riittävästi eikä halua kerryttää yhtään lisää, ei haikaile perinteisen ja railakkaan opiskelijaelämän perään tai ylipäätään tahdo pistää koko muuta elämää paussille hypätäkseen uusien opintojen pariin. Onneen kun on monia teitä eikä yksikään niistä ylivertainen toiseen – kaikki kun on kiinni loppujen lopuksi vain itsestä, siinä se. :)

Nyt on huippufiilis. ♡ Kevät saa tulla ja hustle lähtee käyntiin muillakin elämän osa-alueilla kuin pelkässä psykassa, vihdoinkin. :-) Ja nytpä ei tarvitse laittaa blogiakaan paussille. All is well in Eveland.

6 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hups, eka kommentti lähti ennen aikojaan! :-)
    Hyvältä päätökseltä kuulostaa! Itsekin pidän todella paljon avoimen yliopiston kautta tehtävistä kursseista juuri tuon verkko-opiskelun vuoksi ja siksi, että usein kurssien kirjallisuudet suoritetaan muilla tavoin kuin tenttimällä! Ite opiskelen yliopistossa, mutta teen yhtä sivuainetta toisen yliopiston avoimessa. Varmasti myös myöhemmin valmistumisen jälkeen tulee opiskeltua lissää ihan omaksi iloksi avoimen kautta :3
    - aino

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos aino rohkaisevasta kommentista! :) Mäkin oon hirmuisesti tykännyt näistä jo tähän mennessä suoritetuista avoimen kursseista, psykassa kuulemma perusopinnot muutenkin menevät yliopiston puolella psykonet-verkkoluentoina kun taas meillä pienryhmäkeskusteluja ja -esityksiä plus päälle laajoja tehtäviä, joita tekee tosiaan mieluummin kuin tenttejä ja tuloksetkin ovat toistaiseksi puhuneet puolestaan! Ja joo, tässä tosiaan onneksi pääsee sata lasissa kiinni siihen oppmisen _iloon_, kun ei nimenomaan ole pakottavaa tarvetta enää "käydä kouluja", vaan se on kaikki vapaaehtoista ja ylimääräistä – silloin sitä juuri tekeekin täydestä sydämestään. :)

      Poista
  3. Tuo on just parasta, tuo kun tekee omaa elämäänsä koskevia päätöksiä huolimatta siitä mitä valtavirta asiasta ehkä ajattelee. Päätit juuri oikein SUN elämäsi kannalta, hyvähyvä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo <3 ihanasti puit sanoiksi sen, mihin asti mun ajatusmaailma ei ihan riittänyt :))

      Poista
  4. Tuo on just parasta, tuo kun tekee omaa elämäänsä koskevia päätöksiä huolimatta siitä mitä valtavirta asiasta ehkä ajattelee. Päätit juuri oikein SUN elämäsi kannalta, hyvähyvä! :)

    VastaaPoista