tiistai 3. maaliskuuta 2015

Tarinatuokio!

Pengoinpa tässä vanhojen laatikoiden kätköistä ja voi että, minkä aarteen sainkaan aivan sattumalta käsiini: ala-asteen kuudennen luokan äidinkielen ainevihkoni! Tänne se pikku-Eve turinoi mielikuvituksensa sopukoista vaikka minkälaisia tarinoita, joita olen tässä illan mittaan naurahdellut osittain huvittuneena ja osittain itsestäni kieltämättä ylpeänä - ja aivan erityisesti yhden aineen kohdalla.

Siinä, missä monet näistä aineista on erittäin humoristiseen sävyyn kirjoitettu, oli yksi mielestäni kuudesluokkalaisen sielunmaisemalta osuva kannanotto aiheeseen, josta itselläni ei lapsena ollut minkäänlaista kokemusta, mutta jota jo hieman ymmärsin. Koulukiusaaminen. Lukaiskaapa, jos aihe on teille yhtä tärkeä kuin itselleni tänä päivänä.

---


Rohkeus voittaa pelon

Se oli jo tuttua minulle. Luulin jo, että uusi koulu olisi muuttanut asiaa, mutta silti kaikki oli kuin ennen. Kuulin ympäriltäni hihitystä. Joku aina "vahingossa" pudotti kirjat pulpetiltani ja ihan "vahingossa" pudotti kynänpuruja vaatteilleni. Tällaista se oli ollut aina. Luokassa se oli vain pientä ja vaaratonta, mutta koulun jälkeen se muuttui täysin. Mietin aina, miksi juuri minä ja mikä siinä oli... Lukiko paidassani "koulukiusattu"?

En voinut kuin katsoa kelloon. Jos lähtisin ennen kuin kello soisi, voisin juoksemalla ehtiä bussiin. Aloin jo hiljalleen pakkaamaan tavaroitani. Minuutti vielä. Kello soi, ja ryntäsin luokan ohi, nappasin takin ja juoksin pihalle. Näin jo bussin tulevan ja juoksin minkä jaloistani pääsin. Kuljettaja katsoi minua ensin hieman ihmeissään, mutta keskittyi sitten vain ajamiseen. Istuin bussissa ja katselin ikkunasta. Elämässähän ei koskaan saanut mitä halusi, mutta joskus tuntui, että elämä ei ollut oikeudenmukaista. Ulkona alkoi sataa vettä. 

Bussi jarrutti ja pysähtyi. Astuin ulos ja kävelin tiellä. Alkoi sataa yhä rankemmin, ja olin tietysti litimärkä. Yhtäkkiä kuulin, kuinka joku juoksi takaapäin. Käännyin nopeasti, valmiina juoksemaan, mutta huomasin juoksijan pelästyneet kasvot. Tyttö pysähtyi luokseni ja vilkaisi taakseen. Pari vanhempaa tyttöä juoksi perässä, eikä tarvittu minkäänlaista ennustajaa, jotta olisin tajunnut tilanteen. Normaalisti olisin myös juossut pakoon, mutta en nyt. Tytöt seisoivat pian edessäni ja nauroivat. 

- Onko täällä oikein nynny-kerho? toinen tytöistä nauroi.

Siitä sain tarpeekseni ja huusin raivoissani:

- Onko teidän aina pakko kiusata? Eikö teillä ole sen enempää järkeä kuin kiusata pienempiä ja heikompia?

Seisoin siinä, litimärkänä ja vihaisena. En tiennyt, mistä sain siihen rohkeutta, mutta siinä seisoin, kiusaajien edessä.

- Joo joo, leikkiähän se vain oli..., toinen tytöistä sanoi ja nousi ylös maasta, jonne olin hänet huudollani pelästyttänyt.
- Niin, älä nyt suutu, sanoi toinenkin tyttö ja molemmat lähtivät pois. 

En enää tiennyt, kuinka olisin koskaan pystynyt siihen, ja nojasin lyhtypylvääseen. Ehkä tämä saisi vielä arvoakin.

---

Vähän saa taputtaa itseään olkapäälle, kun on 12-vuotiaana päättänyt nostaa tällaisenkin aiheen esiin ainevihossa. Loput teksteistä näyttävät olevan kevyempää sorttia ja jotta tämäkään tarinatuokio ei jäisi liian vakavamieliseksi, niin liitän loppuun yhden lyhyemmän, hauskemman ja pian jo ajankohtaisenkin aineen aiheesta "kesä"! :)

---

Kesän pörräävät vierailijat

Kesä on jo todella lähellä. Huvipuistot, kesämökit ja uimarannat odottavat jo ihmisiä. Toisaalta, kuka nyt niihin ehtii, kun saa jatkuvasti pyöriä kärpäslätkän ja Off-puikon kanssa. Niinpä niin, kesän aina niin ihanat hyttyset, kärpäset, paarmat ja muut ötökät ovat palanneet.

Ensin ne pörräävät katossa, ja sitten tulevat yöllä surisemaan korvan viereen niin, ettei kukaan voisi vahingossakaan saada unta. Ja sitten ne ovat iloisia, kun aamulla ihmiset eivät jaksa heilutella käsiään niiden pyydystämiseksi. Mikähän siinä kesässä on edes ihanaa? Ei se minkäänlaista lomaa ole, kun juostaan ympäri ämpäri huiskien kärpäslätkällä kärpäsiä ja hyttysiä.

Kaikki hyttyset voisi kyllä jotenkin hävittää, vaikka laittaa vankilaan. Ja kärpäset voisivat muuttaa Pohjoisnavalle. Paarmoille tietysti oma paikka, jossa koulutetaan kaikki paarmat kasvissyöjiksi. Muut ötökät voisivat mennä töihin, vaikka hyönteistorjuntaan, jotta ne eivät ehtisi ällötellä ihmisiä limaisilla olemuksillaan. 

Noinhan sitä selvitäänkin kaikista inhottavista surisijoista. Riittää, kun hieman ajatellaan! Tosin se toteutus onkin jo eri juttu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti