lauantai 3. tammikuuta 2015

Puhdas ruoka, parempi mieli

Pahin turvotus alkaa olla tiessään, kiitos puhtaamman ja kevyemmän ruuan sekä tajuttoman vedenlitkimisen. :) Vaikka matkaa siihen, että omissa nahoissaan tuntee taas olonsa hyväksi riittää, niin tässä kuitenkin erittäin hyvä ja helppo aloitus, kun pistää ruokavalion vain kertaheitolla jälleen kuntoon.

Edelleen väitän, ettei terveellinen syöminen ole sama asia kuin tylsä, kuiva ja mauton ruoka, pffft. Mitä pitkäjänteisemmin syö "puhdasta", mahdollisimman vähän prosessoitua ja valmiiksi marinoitua/maustettua/suolattua ruokaa, sitä helpommin sitä pystyy ikään kuin poimimaan erilaisia makuja ja arvostamaan sitä, miltä ruoka-aineen kuuluu itsessään maistua. Lisäksi kun käyttää vähän mielikuvitusta eikä ylikypsennä ruokia sekä maustaa itselleen mieluisalla tavalla saa varmasti erittäin maistuvaa ruokaa aikaiseksi. 

Loimulohta & fetajuustoa salaatin ja miniluumutomaattien kera

GreenZ:in broileri-fetasalaatti

Wok-vihanneksia, 10% fetajuustoa ja possunfileetä

Uunissa valmistettua poffua :)

Snack-plate

Munakkaan salainen ainesosa: SIPULI. Aivan sama, mitä kaikkea muuta sinne laittaa, kunhan ensin paistaa hieman sipulia pannulla ja sen jälkeen lisää kaveriksi muut ainekset. Tässä kuvassa matkassa mukana myös broileria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti