torstai 24. huhtikuuta 2014

Loving the burn

Hehheh, hyppelin äsken yhdellä jalalla kylppäriin hakemaan kylmägeeliä. Ei, tällä kertaa en ole satuttanut itseäni uuteen treenikieltoon, vaan päinvastoin nautin näistä treenien jälkeisistä lihaskrampeista täysin sydämin. Ja ihan oikeasti siis nautin, ei voi muuta kuin nauraa suu virneessä niin tappotreenin aikana kuin näin pari päivää jälkikäteenkin. :D #sairasta

Tiistaina tehtiin tosiaan pt:n kanssa vähän erilainen treeni – ensin pohkeet pumppiin ja sen jälkeen testattiin yläkropan kestävyys. Loppuun tykitettiin vielä vatsoja sekä lyötiin ja potkittiin nyrkkeilysäkkiä (hell yea). Treeni meni valehtelematta ihan piippuun asti perille, sillä lopussa en pystynyt enää edes kannattelemaan painoja ylhäällä, vaan ne romahtelivat kauniissa kaaressa alas spaghettikäsien saattelemana, heh. Pohkeista en edes aloita, vasemman pohkeen edelleen jatkuva kramppi puhukoon puolestaan. :D Aamuinen porrasjuoksu tuskin oli mikään paras vaihtoehto jo valmiiksi särkeville pohkeille, mutta kyllä sekin oli silti sen arvoista. Ihana, ihana liikkumisen ilo!

Hymyilin koko treenin ajan ja olisin hyvin voinut jäädä asumaan salille toiseksikin tunniksi, on se vaan niin kivaa. :) Ja se polte, se polte... En voi olla ainoa, joka nauttii lihassärystä treenin jälkeen ja oikein odottaa innolla sitä 2nd day after workout -kipua. Krampitkaan eivät haittaa, hassu minä.


Loppuun vielä yritys selvitä lihaskrampista foam rollerin avulla, au... Rullattavan jalan päälle kannattaa laittaa vielä toinen jalka painoksi, mutta sen jälkeen sattui jo niin paljon, ettei siitä voinut enää julkaista materiaalia. :D

4 kommenttia:

  1. Mulla oli myös vasta 2 päivää jalat kipeenä,valitin kyllä mutta samalla nautin,ainakin tietää treenin menneen perille ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on vähän sellaista hyvää valitusta. :D

      Poista
  2. Jos tolleen kramppailee niin kannattaa syödä magnesiumia aamuin illoin ja lisäksi illalla magnesium sitraatti. Mulla ainakin loppu krampit :) Tsemia treeneihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mulla onkin iltanappivalikoimassa jo zma:ta ja ensisijaisesti etsin kylppäriin hypellessäni magnesium-suihketta, mutta se pirulainen oli mennyt jollain tapaa jumiin. :D Täytyy yrittää lisäillä magnesiumia, jos kramppeja tulee jatkossakin, mutta toivon tämän olleen ainutkertainen pohjetreenin ja porrasjuoksun yhdistelmänä... Saa nähdä! :)

      Poista